![]() |
|||
|
Tervetuloa sivuillemme! Olen Inka Labba, opiskelija Oulusta. Kotoisin olen Lapista, Enontekiöltä. Eläimet ovat aina olleet osa elämääni koska perheelläni on aina ollut koiria ja kissoja. Haaveilin pitkään omasta koirasta ja haave toteutui kun muutin Ouluun 2004. Mellan Taiga "Dora" tuli tuolloin minulle lähinnä "kotikoiraksi" ja lenkkeily kaveriksi, mutta Doran myötä innostuin pikkuhiljaa kaikenlaisesta koiratoiminnasta: Aloimme käydä mm. koulutuskentillä ja näyttelyissä. Näyttelyt, tokoilu sekä rodunomaiset harrastukset ovat mielenkiintoni kohteita edelleen ja näiden parissa koirieni kanssa touhuilen yhteiseksi iloksemme. Lappi ja sen myötä luonto ovat lähellä sydäntäni, joten luonnossa liikkuminen on meille arkipäivää: teemme yhdessä niin hillastus kuin juoksu- ja hiihtolenkitkin. Tällä hetkellä minulla on Doran lisäksi Terra Antyda Sani Kelly "Kelly" ja Terra Antyda Sani Relica "Salma". Koirat ovat ja tulevat aina olemaan minulle täysiä perheenjäseniä. Kasvattaja haaveeni kimpoavat jo lapsuudestani, sillä perheessäni oli tuolloin pentueita, rotu kylläkin eri. Vuosien varrella on kultaisesta noutajasta tullut minulle "oma" rotu. Kultainennoutaja on luonteeltaan älykäs, toiminnanhaluinen, monipuolinen, mutta myös sen kauneus viehättää minua. Rodun vietyä minut mukanaan kävin vuonna 2007 kasvattajan peruskurssin ja anoin kennelnimeä "Gollebearal" jonka sain vuonna 2008. Nimi Gollebearal on saamen kieltä, ja se tarkoittaa kultaista helmeä. Kasvatustyöni on vasta aluillaan ja ensimmäinen pentueeni syntyi 10.3.2008. Kasvatan kotioloissa pentueita harvakseltaan ja pentue kerrallaan katson kohti tulevaisuutta. Vuoden 2008 alusta kävin myös tottelevaisuuden koulutusohjaajakurssin. Tavoitteenani on kasvattaa pienimuotoisesti kotioloissa kultaisianoutajia jotka olisivat terveitä, rodunomaisia sekä niistä olisi potentiaalia sekä näyttöön että käyttöön. Tärkeintä minulle on kuitenkin se, että jokainen kasvattini löytäisi oman rakastavan kodin jossa se otetaan huomioon yksilönä ja sille tarjotaan riittävästi aktiviteetteja. Jokainen kasvatti on minulle tärkeä ja haluankin luoda tiiviin suhteen kasvattamiini koiriin ja niiden omistajaperheisiin. Jos olet kiinnostunut pentuesuunnitelmistani, ota reippaasti yhteyttä!
|
||